Kukas muu kuin Lii

ENOSTONE KUSTANNUS 2025

Lähdetäänkö vaikka siitä, että Lii ei tosiaankaan ole mikään pälättäjä. Tarkemmin sanottuna hän on valikoiva mutisti, jonka pitää toisinaan vetäytyä hetkeksi omiin oloihin ja kelailla asioita rauhassa.

Aina välillä käy kyllä niin, että ihmiset yrittävät väen vängällä saada hänet puhumaan. Liin ystävä Lee ei yritä, sillä hän on erittäin taitava lukemaan ajatuksia. Osittain sen takia Lii ja Lee toimivat niin saumattomasti yhteen.

Lii osaa ilmestyä paikalle täysin äänettömästi. Hän on myös synnynnäinen salapoliisi, joka on kiinnostunut erityisistä paikoista. Yhteen sellaiseen hän vie myös ystävänsä Leen.

Kukas muu kuin Lii kertoo ystävysten sinisestä kesästä, kovakuoriaisista ja itsensä ylittämisestä.

Kahden erityislapsen elämänmullistavaa ystävyyttä käsittelevä kirja nousi Runeberg Junior 2026 -ehdokkaaksi.

Runeberg Junior -raadin perusteluissa sanotaan: "Hienovaraisesti kirjoitettu ja herkästi kuvitettu kuvakirja kahdesta erityisestä ystävästä ja siitä, miten he katsovat ympäristöään. Vaikka ei osaisi puhua, voi itseään ilmaista eri tavoin. Teksti on sujuvaa ja kokonaisuus antaa harkitun vaikutelman. Vahva, tunnetta ja toivoa täynnä oleva kirja."

Seuraava
Seuraava

Ai niin minä olen muuten Lee